Kalakanta

Järvialueen kalakantana on luontaisesti siika, ahven, muikku, made, hauki ja kiiski sekä harjus ja taimen. Sen lisäksi vesialueen omistajat ovat istuttaneet vuosittain järvialueelle pohja- tai vaellussiikaa 700–600 kpl, jonka on oletettu menestyvän ja kasvavan järvessä.

Naruska-Kullajärven kalakanta on vuosien saatossa taantunut kokoluokaltaan niin, että nykyisin verkkosaaliiksi saadaan eniten pientä, paikallista kantaa olevaa siikaa (tuppisiika) sekä samankokoista pientä ahventa. Koekalastuksessa elokuussa 2009 siian keskipituus oli n. 18,5 cm ja paino n. 55 g. Ahvenella vastaavat mitat olivat 17,5 cm / 65 g. Taimen, hauki ja muut kalat ovat harvinaisempia saaliita, joskin niitäkin saaliiksi saadaan säännöllisesti. Suurimmat taimenet ovat painaneet yli 4 kg.

Tarkempaa tietoa järven kalalajeista löydät: Kalat >

Kalaistutukset

2000-luvulla vesialueen omistajat ja kalavedenhaltijat ovat istuttaneet järvialueelle taimenta ja siikaa seuraavasti:

vuosi

laji

kanta

määrä

ikä

koko

merkintä

istutustaho

2002

vaellussiika

Kemijoki

1600

0+

ka. 11,1 cm

-

Metsähallitus

2003

 

 

 

 

 

-

 

2004

 

 

 

 

 

-

 

2005

pohjasiika

Inari

700

0+

-

-

yhteismetsä

2006

pohjasiika

Inari

700

0+

-

-

yhteismetsä

2007

2007

pohjasiika

pohjasiika

Ivalojoki

Inari

1600

700

0+

0+

ka. 9,4 cm

-

-

Metsähallitus

yhteismetsä

2008

pohjasiika

Inari

700

0+

-

-

yhteismetsä

2009

pohjasiika

Inari

700

0+

-

-

yhteismetsä

2010

järvitaimen

JT-OLA-05

124

5v

ka. 1166,24g

carlin

kalastusyhtymä

2010

järvitaimen

JT-KIJ-03

124

7v

ka. 991,77g

carlin

kalastusyhtymä

2010

purotaimen

PT-OHT-04

251

6v

ka. 1021,90g

carlin

kalastusyhtymä

2010

purotaimen

PT-KEM-06

300

4v

ka. 291g

-

kalastusyhtymä

2010

planktonsiika

Koitajoki

500

0+

ka. 6g

-

kalastusyhtymä

2011

purotaimen

PT-OHT-04

299

7v

ka. 1038,3

carlin

kalastusyhtymä

2011

purotaimen

PT-KEM-10

1000

1v

ka. 4,22

-

kalastusyhtymä

2011

järvitaimen

JT-KUU-02

49

9v

ka. 1005,0g

carlin

kalastusyhtymä

2011

järvitaimen

JT-KUU-04

151

4v

ka. 1005,0g

carlin

kalastusyhtymä

2011

purotaimen

PT-KEM-11

1000

0+

ka. 3,13g

-

kalastusyhtymä

2011

planktonsiika

Koitajoki

500

0+

ka. 4,2g

-

kalastusyhtymä

2012

järvitaimen

JT-KUU-08

300

4v

ka. 879,94g

carlin

kalastusyhtymä

2012

purotaimen

PT-KEM-11

1000

0+

ka. 4,0g

-

kalastusyhtymä

2012

planktonsiika

Koitajoki

500

0+

ka. 7,39g

-

kalastusyhtymä

2012

purotaimen

PT-KEM-12

1500

1v

ka. 4,75g

-

kalastusyhtymä

2013

järvitaimen

JT-KUU-07

62

6v

ka. 966,6g

carlin

kalastusyhtymä

2013

järvitaimen

JT-KUU-09

350

4v

ka. 966,6g

carlin

kalastusyhtymä

2013

purotaimen

PT-KEM-12

2000

1v

ka. 6,0g

-

kalastusyhtymä

2013

purotaimen

PT-KEM-13

2000

0+

ka. 5,4g

-

kalastusyhtymä

2014 purotaimen PT-KEM-10 302 4v ka. 867g carlin kalstusyhtymä
2014 purotaimen PT-KEM-13 2000 1v ka. 6,6g - kalastusyhtymä
2014 purotaimen PT-KEM-14 2000 0+ ka. 4,6g - kalastusyhtymä
2014 siika IVA-14 500 0+ ka. 10,06g -

kalastusyhtymä

2015 purotaimen PT-KEM-09 300 6v ka. 1442 g carlin

kalastusyhtymä

2015 purotaimen PT-KEM-14 1500 1v ka. 7g -

kalastusyhtymä

2016 purotaimen PT-KEM-10 97 6v ka. 1701 g carlin

kalastusyhtymä

2016 purotaimen PT-KEM-15 1000 1v ka. 8g -

kalastusyhtymä

2017 purotaimen PT-KEM-09 100 8v ka. 1560 g carlin

kalastusyhtymä

2017 pohjasiika IVA - 17 500 0+ ka. 4,7g  

kalastusyhtymä

2018 purotaimen PT-KEM-11 99 7v ka. 1600 g carlin

kalastusyhtymä

2018 pohjasiika IVA - 18 500 0+ ka. 7,04 g  

kalastusyhtymä

2019 purotaimen PT-KEM-10 98 9v ka. 1694 g carlin

kalastusyhtymä

2021 pohjasiika IVA -21 1000 0+ ka. 16g  

kalastusyhtymä

2022 vaellussiika LUI - 22 2000 0+ ka. 10g  

kalastusyhtymä

Naruska-Kullajärven kalastusyhtymä istuttaa vuosittain istutussuunnitelmansa mukaisesti järvialueelle taimenta ja siikaa, joista pyyntikokoiset taimenet merkitään Carlin-kalamerkillä. Pienpoikasvaiheessa olevia taimenia ja siikoja ei merkitä. 

Uutta!

Osta kalastuslupa verkosta!

Voit ostaa viehe- ja verkkolupia nyt myös netistä. Kalastusyhtymä on tehnyt sopimuksen Kalanet Oy:n kanssa, jonka verkko- ja mobiilipalvelusta www.kalakortti.com voit ostaa tarvittavat luvat 24/7-periaatteella. Kalanet Oy perii luvasta toimitusmaksun: vieheluvat 3,5 €/kpl ja verkkoluvat 1-5 merkkiä 5 € ja yli 5 kappaletta 7 €.

www.kalakortti.com

Tee ekoteko!

Istuta oma järvitaimen Naruskaan!

Voit ostaa itsellesi tai yrityksellesi nimikkotaimenia, jotka istutetaan Naruskajärveen, ja seurata virtuaalijärvessä kalojesi vaiheita. Tee oikea ekoteko!

Lue lisää

"Kalasta" hiirellä

Tutustu Virtuaalijärveen!

Virtuaalijärvi näytössä

Siirry Virtuaalijärvelle