Melonta

Naruskajoki soveltuu melontaan oikeastaan vain suvanto-osuuksiltaan, sillä koskien ennallistaminen uiton jäljiltä tehtiin aikanaan hieman huolimattomasti ja selkeät väylät koskiosuuksilta hukattiin kiviröykkiöiden sekaan. Lasikuitukalustolla ei kannate koskiosuuksille lähteä laisinkaan ja muovikalustollakin koskien laskeminen on riskialtista, kovin vaikeaa ja särmikkäisiin kiviin törmääminen todennäköistä, kun kunnon väylää ei ole enää olemassa.

Ylä-Naruskajoki sen sijaan soveltuu melontaan koko pituudeltaan ja leppoisan virran sekä varsinaisten koskiosuuksien puuttumisen johdosta, se soveltuu hyvin myös melontaharrastusta aloitteleville erästäjille.

Tässä omakohtaista tarinaa ja kuvaa kesäkuulta 2010

Nostimme kanootin lauantai-aamuna 19.6. klo 8 peräkärryn päälle ja suuntasimme Martin Pik-Upin keulan kohti Marjavaaraa, tarkoituksena laskea kanootti vesille mahdollisimman kaukana Ylä-Naruskajoen latvoilla.

Ylä-Naruskajoki saa alkunsa Marjavaaran, Auerma- ja Vittoiva - vaarojen välisiltä suojuonteilta Naruskanlatvamännikön juurelta. Marjavaaran puoleista latvapuroa myöten on aikanaan vedetty veneet Värriöjoelle, kun kala- ja metsämiehet ovat nousseet sauvoen Naruskajoen vesistöreittiä latvavesille ja suunnanneet pyyntireissunsa Värriöjoen kautta takaisin maalikyylin. Paikka on merkitty karttoihin Veneenvetojängän nimellä.

Metsäautotieverkosto on nykyisin niin laaja ja ulottaa lonkeronsa kaikkialle talousmetsäalueiden rintuuksille, että veneenvedot kannasten yli vesistöstä toiseen ovat jääneet harvojen, lähinnä extreme seikkailijoiden, satunnaiseksi harrastukseksi. Tie Marjavaaraan erkanee Värriöjoen metsäautotiestä Torolehdon jälkeen tulevan Muotkaselän etelärinteeltä. Erkaneva tie on alkupätkältään varsin hyvin ajettavissa henkilöautollakin, mutta viimeiset pari-kilometriä Marjavaaran itäosiin on paikoin hyvin kivikkoista vesien syömää tieuraa, jossa Pik-Upin kaltaisten autojen maavarasta on todella hyötyä.

Laskimme kanoottimme veteen reilun sadan metrin maavedon jälkeen vastapäätä Peuralammenharjua ja Peuralammesta tulevaa puroa. Veden pinta oli alkukesän ja Juhannusalusviikon tyypillisissä lukemissa, lähellä normaalia, ehkäpä kuitenkin hieman matalammalla kuin oletimme. Sää oli pilvinen ja sateita enteilevä - hyvä kalailma!

Näin ylhäällä latvavesillä Ylä-Naruskajoki on puromainen ja monin paikoin rentukoiden täyttämä. Äkkiseltään tuntuu, ettei rentukoiden seasta pääse kanootilla saatikka veneellä läpi. Sopivalla seikkailijamielellä ja asenteella näistä luonnontarjoamista hirvien ruokailupaikoista pääsee kuitenkin yllättävän keveästi läpi ja tuleekin huomanneeksi, ettei näissä kohdissa ole edes kovin matalaa. Luoja on kaikessa viisaudessaan järjestellyt ja kohotellut puron turvereunustoja sopivaksi alustaksi rentukoille, mutta jättänyt vedelle virtaamistilaa rentukkakasvustojen alle, jotta kasvustot sopivasti painuvat, kun kanootti tahi vene kulkee ylitse. Hirvet voivat pitkäjalkaisina ja uimaankin kykenevinä hyödyntää kovapohjaisen joen tarjoaman antimen aivan kokonaan.

Jos on hirvien ja muidenkin eläinten hyvä kuljeskella jokivarressa, on se sitä myös kalamiehille ja - naisille. Suojuonteista huolimatta rannat ovat kovapohjaisia ja kuljettavissa kauttaaltaan, missä pajukot eivät ole käyneet ylitiheiksi. Alkumatkasta Martti kuljeskeli jokivartta alaspäin samalla kalastellen morrilla ja välillä heitellen pientä lippaa.

Siellä missä korkeuskäyrä leikkaa vesistön tai ympäröivät vaarat ovat tiivistäneet joenkulun kapeikkoon, saa vedenvirta lisää voimaa. Rantapajukoiden saadessa sopivasti ravinteita, ne rehevöityvät ja kasvavat monesti kapeikoissa purojen ylle niin, että kanoottimiehelle tulee kiire kerätä kamppeensa suojaan kanootin reunojen sisään. Lakista on myös hyvää pitää kiinni, selvitäkseen pajutunneleista kunnialla läpi. Laskureittejä ei voi valita, on mentävä siitä missä on vettä ja minne virta vie.

Koulumaoiva -tunturin ja Peuravaaran välissä Ylä-Naruskajoki hieman mataloituu ja muuttuu täysin sorapohjaiseksi. Vesi on kirkasta aivan latvapuroista lähtien, mutta täällä sorapohjaosuuksilla sen kirkkaus oikein korostuu. Pohjan sorakot - nuo taimenten ja harjusten kutupaikat - erottuvat selkeästi ja monesti tekisi mieli kahlata vedessä. Ennen kuin hyppää kanootista veteen on syytä tarkistaa melalla syvyys, jottei joudu uimasilleen, sillä pohja saattaa ollakin vasta parin - kolmen metrin päässä pinnasta.

Taustalla Koulumaoiva ja vasemmalla Moukavaaran laitaa.

Auermajoki yhtyy Ylä-Naruskajokeen Koulumaoivamännikön itäreunalla ja männikön katveessa on mukavannäköisiä tulistelupaikkoja, joita kannattaa hyödyntää tauon pitoon. Suurten petäjien kupeella kuivalla kanervakankaalla on oivia paikkoja myös laavulle tahi teltalle, jos haluaa jokivarressa yöpyä ja kalastella. Monet kerrat olen myös itse siinä aihkipetäjien tyvellä kahvit keitellyt joko syksyn metsästysretkillä tahi kevään hankikannon aikaisilla hiihtoretkillä. Nyt jatkoimme Martin kanssa matkaa hieman alemmas kahvinkeittoon.

Tuntsalle menevältä tieltä Ranta - Vuonneloselän eteläkärjestä tulee vanha pistotienpohja jokivarteen, jonka tuntumaan pysähdyimme kahvinkeittoon ja paistamaan pienimmät "tammukat" lounaaksi. Martti tuumaili tienpohjan toimivan ja soveltuvan hyvin kanoottien tahi veneiden tuontiin jokivarteen, ellei halua lähteä joenlaskuun aivan niin ylhäältä kuin itse lähdimme. Tienpohja on henkilöautokelpoinen, eikä vetomatkaa vesille jää pariasataa metriä enempää, joten tuo reitti on hyvinkin käyttökelpoinen ajatellen Ylä-Naruskajoen melontareissua. Myös matalakulkuiset veneet soveltuvat tästä alaspäin paremmin kulkupeliksi kuin latvavesiltä saakka.

Kolmas käyttökelpoinen lähtöpaikka joenlaskuun on Auremajoen silta Tuntsan tieltä. Sillalta alaspäin Auermajoki on tosin hyvin mutkainen, osin kivikkoinen ja virran yli on kaatunut muutamia puita, joten kulkupeli on syytä uittaa köysien varassa ohi pahimpien kohtien. Asia vaatii reipasta seikkailumieltä, jottei matkasta tule heti alkunsa liian haastavaa.

Auermajoen yhtymäkohdasta on matkaa Naruskajärvelle n. 10km, joten lähtöpaikan muuttaminen Marjavaarasta näille seutuville lyhentää melontamatkaa n. 6 km. Puromaisuuden ja extremen siinä menettää, mutta joen saavutettavuus on näin parempi ja melonta-aika muutamia tunteja lyhyempi.

Leppoisan kahvitteluhetken jälkeen matka jatkui kohti Tavihaudan kuuluisia syvännemonttuja, monet Juhannuskalat on Marttikin siitä vaimonsa kanssa käynyt hakemassa. Aamusta asti enteillyt sade tuli ryöppynä vastaan ennen Tavihautaa. Pitipä meidän poiketa välillä kuusenpersuuksiin hakemaan pahimmalta sateelta suojaa, vaikka meillä oli sadevarusteet yllä.

 

Sateen jälkeen tulee pouta ja kalojen syöntihalut paranevat, niin nytkin. Muutaman "kovanluokan tärpin" jälkeen saaliiksi saatujen taimenten koko ei ollut juuri "voileipäkaloja" suurempi, mutta taisteluhalut sitäkin paremmat.

Kirkas vesi ja paikka paikoin lähes kasvillisuudesta vapaa kellertävä sorapohja muuttavat kalojen yleisvärin olosuhteita vastaaviksi. Ylä-Naruskajoen taimenilla se näkyy selvästi kellertävänä värimuotona. Olen saanut pienistä suopohjaisista tammukkavesistä lähes mustia yksilöitä ja toisaalta taas paljon levää sisältävistä jokivesistä hyvinkin vihreän sävyn omaavia taimenia. Varsinainen "kameleontti" on siis taimenkin!

Tavihaudan jälkeen joki selvästi levenee ja hieman mataloituu. Nivapaikkojen hiekkapakkoihin kanootti tartahteli parikertaa kiinni, mutta hieman pohjasta jalalla keventäen matka jatkui taas sujuvasti kohti Naruskajärveä.

Viimeiset kilometrit ennen järveä joki virtaa hyvin rauhallisesti ja niinpä mekin turvauduimme kanootissamme olevien airojen apuun matkaa jouduttaaksemme. Kanootista puuttuu tietenkin kunnollinen köli ja soutaminen (= ei ole tarkoitettu soudettavaksi) pitävällä suunnalla on todella haasteellista, mutta eteneminen on toki selvästi nopeampaa kuin meloen. Loppumatka menikin kuunnellessa kokkamiehen vasempaan - oikeaan komentoja.

Ylä-Naruskajoen sillalle päästyämme helpotimme järviosuuden soutua mökille siten, että kokkamies Martti hyppäsi jalkamieheksi mökkitielle ja minä soutelin kanootin mökkirantaan. Iltasella harmittelimme sitä, ettemme tulleet ottaneeksi mukaan pientä sähköperämoottoria, jollainen varastostani olisi löytynyt.

Kokemuksena 9 tunnin melontareissu Ylä-Naruskajoen latvoilta järvelle saakka oli aivan loistava, kuvankauniita maisemia ja tunnelmia sekä Juhannuskaloja myöten. Kyllä graavitaimen on hyvää!

Melontareittiä Auermajoen tasalta alas Naruskajärvelle voi suositella kaikille, myös melontaharrastusta aloitteleville. Ylempänä latvavesiosuudella tarvitaan hieman enemmän extreme -meininkiä, mutta sieltäkin selviää kuivin jaloin ja vaatein, ellei satu rankkasateita matkalle.

Melontaterveisin,
Kari & Martti