naruskajarvi-kesa-2010-4.jpg

Kalastusrajoitukset

Rajoitukset vuonna 2012

Tehostetuin kalastustoimenpitein sekä kalanistutusten avulla pyrimme saamaan järven taimen- ja siikakannan elpymään sekä kasvamaan kokoa niin, että kalataloudellinen hyöty olisi optimaalinen.

Verkkokalastukseen tulee vuodelle 2012 rajoituksia niin, että kaikenlainen verkkokalastus on järvialueella kokonaan kielletty kesäkuun ajan 1.-30.6.2012. Kiellolla pyritään antamaan kesäkuun kalanistutkaille riitävästi aikaa totutella uuteen elinympäristöön sekä riittävästi aikaa levittäytyä koko järvialueelle. Kullasalmen alue rauhoitetaan verkkopyynniltä kokonaan, perusteena salmen kapeus ja mataluus, jolloin verkkokalastus on liian tehokasta ko. alueella.

 

Verkkokalastuskiellot 2012 Naruska-Kullajärvi

  • Verkkokalastus on kokonaan kielletty järvialueella 1.6. - 30.6.2012 välisen ajan ( koko kesäkuu 2012 )

  • Verkkokalastus kielletään kokonaan Kullasalmen alueella. Aluetta rajoittaa Naruskajärven puolella olevat pienet saaret 2kpl ja Kullajärven puolelle verkkokalastuskieltoalue ulottuu salmesta n. 150m etäisyydelle. Alue merkitään selvästi erottuvilla värillisillä paloilla ja vesirajaan sijoittuvilla kylteillä.

Kalaistukkaiden kasvun turvaamiseksi rajoitetaan verkoilla tapahtuvaa pyyntiä myös seuraavasti:

  • Solmuväliltään suurempi kuin 30 mm ja solmuväliltään pienempi kuin 50 mm verkot ovat kiellettyjä. (Solmuväli 30 – 50 mm on kielletty, pois lukien mitat 30 ja 50 mm)

  • Taimenen alamitta 50 cm, saalismäärä rajoitetaan 3 kalaan vuorokaudessa (3 taimenta/vrk). Pyydämme huomioimaan kalakannan tulevan kehityksen.

Sallitut verkkopyydykset

  • Solmuväli pienempi tai yhtäsuuri kuin 30 mm ja solmuväli suurempi tai yhtäsuuri kuin 50 mm ovat sallittuja! ( Sallittu < 30 mm ja sallittu > 50 mm)

Kalastuksen valvonta ja luvaton kalastus/pyydykset

Kaikenlainen luvaton kalastus on sakkorangaistuksen uhalla kielletty. Kalastuksen valvonnan yhteydessä tavatut luvattomat / kielletyt pyydykset tullaan takavarikoimaan ja asiasta tehdään ilmoitus poliisille. Muista siis merkitä pyydyksesi aina pyydysmerkillä!