Talvivene-675x220.jpg

01.03.2011

Muikkua ravinnoksi

Viikonloppureissu Naruskajärvelle toi varsin mukavan, kaivatun ja tervetulleen saaliin. Ahven ja siikasaaliin keralle nousi pari taimenta. Saaliskalat olivat kaikki hyväkuntoisia ja hyvin syöneitä, tosin siika oli hieman pienenlainen "tuppisiika", sellainen kuitenkin, joita on totuttu järvestä saaliiksi saamaan.


Pienenpää taimenta lukuun ottamatta saaliskalat olivat naaraita. Mielenkiintoista oli havaita, että niin siialla kuin taimenellakin, mäti oli alkanut kehittyä syksyn kutupuuhia varten. Soittelin asiasta kalatutkijalle ja hänen mukaansa varhainen mädinkehitys on merkki hyvästä ravintotilanteesta.
Riittävä ravinnonsaanti antaa kaloille mahdollisuuden valmistella hyvissä ajoin kaikki valmiiksi kutua varten, energiaa riittää siis muuhunkin kuin elintoimintojen ylläpitämiseen ja kasvuun.

Jos taimenten ja ahvenen syönnöksistä voi jotain päätellä, niin muikku on se ravinnonlähde jota hyödynnetään. Molemmat taimenet ja ahven olivat syöneet muikkua mahansa täyteen. Osa ravintokaloista oli jo sulanut lähes mössöksi, mutta vastikään syötyä ja muikuksi selkeästi tunnistettavaa kalaa löytyi syönnöksistä.


Taimenilla ei ollut kalamerkkiä, joten kyseessä on joko luonnon kantaa olevat kalat tai viimekesänä ilman merkkiä istutetut kalat. Niiden keskipaino oli 291g, mutta joukossa oli puolenkilon kalojakin. Hyvän ravintotilanteen johdosta on täysin mahdollista, että osa näistä istukkaista olisi kasvanut saaliiksi saadun isomman kalan mittoihin; pituus 50,2cm ja paino 1180g.

Tiedossa on, että taimenistukkaiden hyvin onnistunut ravinnonvaihdos istutuksen jälkeen, voi lisätä taimenen painoa jopa kilon verran vuoden aikana.

Viimekesänä käynnistyneen järvitaimenprojektin - istuta oma järvitaimen - kannalta, olisi tietenkin toivottavaa kalojen alkuperän olevan istutuksista, olisihan se merkkinä jo jonkinlaisesta onnistumisesta ja tuloksista. Asiaa ei voi kuitenkaan pitää täysin varmana, mutta rohkaisevaa ja erittäin mukavaa on jatkaa tästä tilanteesta ponnisteluja eteenpäin taimenkannan elvyttämiseksi Naruskan vesistössä.

Tulevan kesän sponsoritaimenten myyntitilanne on kehittynyt varsin suotuisasti. Yritysten lisäksi toivon mukaan myös yksityisiä luonnon ja kalastuksen ystäviä. Järven kalataloudellisen tilan parantaminen on pitkäjänteistä työtä, merkittäviä tuloksia alkaa näkyä vasta muutaman vuoden kuluttua, vaikka hyviä ennusmerkkejä on jo havaittavissa.


Kalanistutusterveisin,

Kari Kivelä