22.08.2011

Karhujen kanssa mustikassa

Lauantaiaamu 20.8. valkeni Naruskajärvellä puolipilvisenä ja poutaisena, lämpöä oli vajaat 10 astetta. Keittelimme mökillä aamukahvit ja puurot, mielessä päivän mustikkareissu. Aamu-uutisten jälkeen tuli TV:stä uusintana Avara Luonto-ohjelma; Karhunpentujen oppivuosi. Siinä kahvia juodessamme ja ohjelmaa katsellessamme tuli puolisoni Sirpan ja hänen siskonsa Irman kanssa puheeksi ohjelman aihe ja ajankohta. Totesin, ettei liene sattumaa kyseisen ohjelman ulosajo juuri karhunmetsästyksen aloituspäivänä - kaikella on tarkoituksensa. Ohjelman katselu sai jäädä, kun suuntasimme kulkumme kohti Aitatsivaaroja.

Olimme pariviikkoa aikaisemmin käyneet patikoimassa Aitaisivaarojen laitoja myötäillen Sorsatunturin juurella ja Sirpan kanssa tiesimme vaaranrinteillä olevan mustikkaa poimittavaksi asti, kunhan hieman ehtisivät kasvaa kokoa. Nousimme Kettukurusta Rantimmaisen Aitatsivaaran laitaan todeten toisten mustikanpoimijoiden ehtineen jo ”tyhjentää” lähimaaston marjoista. Päätimme kuitenkin edetä pidemmälle kohti Keskimmäistä Aitatsivaaraa. Pienen suo- ja korpipahasen jälkeen nousimme edelleen Rantimmaista. Tarkistelin GPS-paikantimesta välillä suuntaa, joka oli nyt hieman enemmän koilliseen eli kohti huippua. Korkeuskäyrän +340m tietämillä ”tavoitimme” mustikat. Oli aika pudottaa reppu pykälästä kannon nokkaan ja aloittaa poiminta.

Reilun puolentunnin uurastuksen jälkeen ämpärit olivat puolillaan mustikkaa. Reppua välillä siirrellen nousimme hiljalleen rinnettä. Maasto oli varsin avonaista kangasmaastoa, jossa siellä täällä seisoi muutamia isoja aihkipetäjiä ja varvikon seasta pilkisteli muutamia vanhojen aikojen hakuista jääneitä pölkyn palasia ja isoja hongittuneita pankko-oksia – katselin jo mieleistä tulistelupaikkaa.

Katse kohosi rinteen yläosan suuntaan ja yllätys – sanoisinpa melkeinpä järkytys – oli suuri, kun edessäni n. 70m päässä tallusteli minua kohti iso karhu. Kiire sillä ei ollut, mutta varsin päättäväisen näköisenä se tuli suoraan rinnettä alaspäin. Ajattelin ensin ottavani kuvan karhusta, mutta tajusin kameran olevan repussa, joten se sai jäädä. Tosin muustakin syystä kuva jäisi ottamatta, sillä karhu tuli edelleen kohti. Ehdin jo miettiä, että tässäkö se päätepisteeni nyt on. Kelasin tärisevin polvin muististani kaikki pelastautumisohjeet mitä päähäni oli puheista ja kirjallisuudesta jäänyt – aina kuoliaaksi tekeytymisestä lähtien. En ymmärtänyt lainkaan miksi karhu ei pysähdy vaan edelleen tassuttelee päättäväisesti kohti minua. Palasin tilanteen tasalle kuullessani suustani huudon; Sirpaaa…täällä on karhuuu…!

En tiedä kumpaa karhu säikähti, huutoani vai nimeä, mutta noin 60metrin päässä minusta se löi etutassut yhtä aikaa maahan, tuhautti suustaan ja sieraimistaan sellaiset höyryt ja pärskäykset ettei ”paremmasta väliä”. Käänsi kulkusuuntansa 90 astetta minusta ja myötätuuleen sekä vaihtoi valtavalle laukalle. Totesin elämän jatkuvan…

Sirpa oli n. 50m minun alapuolella rinteessä ja hän näki kun karhunpentu paineli kiivasta kyytiä hänen tasalla oikealla, joten karhuja olikin kaksi, emä ja pentu. Syy karhun minua kohti tulemiseen siis selvisi. Tajusin myös tilanteen vaarallisuuden ja vakavuuden. Sijaintini parikymmentä metriä enemmän oikealla olisi johtanut kaikkien pelastautumisneuvojen kokeiluun…

Kysyin naisilta, vieläkö jatketaan mustikanpoimintaa? Irma ei ollut nähnyt kumpaakaan karhuista, mitä hän kovasti harmitteli ja Sirpa sanoi, ettei hän ehtinyt mitään pelätä, kun se oli sellainen ison koirankokoinen pallero, joka juoksi karkuun. - Minä päätin tehdä tulet!

 Tulistelun lomassa kiertelin vaaranrinnettä hieman laajemmin ja totesin karhujen viihtyneen siinä jo pidempään. Muurahaismätäs oli kaivettu kertaalleen hajalle, jonka muurahaiset olivat jo ehtineet osaksi korjata.

 

Maatuvista puiden rungoista karhut olivat etsineet myös syötävää, kuin myös pystypuista parkin alta.

 

Karhujen havaintopaikka on n. 1,3km Aitasivaaran poroerotusaidasta koilliseen ja linkkimastolta n. 900 m lounaaseen.

Terveisin,

Kari, Sirpa ja Irma